Hiedanrannan ravintolasuunnitelmat etenevät – Pajan Bistro ja Suunnittelukonttori tuovat alueelle elämää ensi keväänä

Tampereen ravintolakarttaan ilmestyy keväällä 2025 kaksi uutta kohdetta, kun Hiedanrannan rakentuvan kaupunginosan ravintolat avaavat ovensa perinteikkäässä miljöössä. Birger Federleyn (1874–1935) suunnittelemiin tehdaskiinteistöihin remontoidaan parhaillaan ravintolatiloja, jotka huokuvat alueen rikasta perintöä ja rosoista tunnelmaa.

– Suunnittelukonttorin ja Pajan Bistro -tilan remontit valmistuvat näillä näkymin loppuvuodesta, jonka jälkeen tiloihin päästään pystyttämään ravintolatoimintaa. Näin avajaisia voidaan viettää toivottavasti ensi vuoden keväällä, jolloin alue muutenkin aktivoituu kesää kohti, hankekehitysjohtaja Sami Ahokas avaa.

Vuosien varrella syntynyt roso säilyy

Hiedanrannan uutta kaavaa ja rakennusten suojelua valmistellaan tiiviissä yhteistyössä museoviraston kanssa. Tämä tarkoittaa, ettei ravintolakäyttöön remontoitavien rakennusten julkisivu tule juurikaan muuttumaan.

– Tällaista rosoista ja jäljittelemätöntä ympäristöä ei voi suunnitella. Se on voinut syntyä vain vuosikymmenten saatossa, kun alue on rakentunut palasina. Näen, että tässä luonteikkuudessa piilee myös alueen ja sitä kautta ravintoloidenkin viehättävyys, Ahokas pohtii.

Hiedanrannan uudet ravintolat ovat kätevästi rantareitin varrella, jos Lentävänniemestä tai Niemenrannasta lähtee vaikkapa pyöräillen Tampereen keskustaa kohti – tai paluumatkalla.

– Sijainti ja miljöö huomioiden uskon, että omaleimaisista ravintoloista voi hyvin tulla kohteita, joihin lähdetään varta vasten kauempaakin. Lisäksi Hiedanrannan rakentamisen aktiivivaihe tuo alueelle rutkasti työmaahenkilökuntaa, joita ravintolat palvelevat, Ahokas kertoo.

Pajan Bistro ja Suunnittelukonttori huokuvat historiaa

Pajan Bistro -työnimellä kulkeva tuleva ravintola sijaitsee Hiedanrannan Paja -kiinteistössä, joka on valmistunut vuonna 1921 ja palvellut alkujaan tehtaan metallityöverstaana. Puhdasta tiiliarkkitehtuuria edustava rakennus laajeni etelään vuonna 1951, ja siellä on sijainnut sittemmin muun muassa sosiaali- ja toimistotiloja sekä sähkökorjaamo – historiasta muistuttaakin edelleen seinäteksti Sähköinstrumenttiosasto.

Pajarakennus on eri saapumissuuntien kohtauspiste, joka yhdistää Tehtaanaukion ja Jukolanaukion toisiinsa. Suunnitelmien mukaan Bistroon mahtuu sisälle 46 asiakaspaikkaa ja terassille 44 lisäpaikkaa.

– Pajan Bistron alustava konsepti mahdollistaa monenlaista ravintolatoimintaa – bistrohenkistä ruokailua, lounaita, illallisia ja brunsseja. Lisäksi terassi laajentaa mahdollisuuksia entuudestaan esimerkiksi grillaamiseen. On tarkoitus, että ravintolan sisäilme jatkaa samaa rouheaa linjaa kuin ulkopuolikin – annetaan menneisyyden näkyä ja vältetään ylikorjaamista, Ahokas linjaa.

Suunnittelukonttorina tunnettu, heti kartanon vieressä sijaitseva rakennus valmistui 1890-luvulla, ja se muutettiin kahden sellutehtaan virkailijaperheen asunnoiksi 1910-luvulla. Ilmeeltään klassisessa rakennuksessa on ollut myöhemmin toimisto- ja koulutustiloja.

Suunnittelukonttorin ravintolaan on alkuvaiheessa suunnitteilla noin 30–40 asiakaspaikkaa, mutta määrä voi jopa kaksikertaistua toiminnan laajentuessa. Kesällä asiakaspaikkoja on runsaasti myös terassilla.

– Emme ole vielä valinneet kumpaankaan ravintolaan toimijaa, mutta keskusteluja on käynnissä. On ravintoloitsijoista kiinni, millaisiksi ravintolat lopulta muotoutuvat. Toki ympäristö ja historialliset rakennukset sanelevat jo osaltaan sen, millainen ravintolaprofiili Hiedanrantaan sopii. Olisi hienoa, jos valikoituvilla toimijoilla olisi kykyä ja mielenkiintoa tuoda tiloihin myös esimerkiksi ohjelmatoimintaa tai muuta aktiviteettia, Sami Ahokas summaa.

Lisätiedot:
Mikko Leinonen, toimitusjohtaja, p. 050 520 0395, mikko.leinonen@hiedanranta.fi