Historiallinen Virkamiesten talo perusparannetaan

Hiedanrannan suunnittelukonttorin perusparannuksen hankesuunnitelma hyväksyttiin jatkosuunnittelun pohjaksi Tampereen kaupungin asunto- ja kiinteistölautakunnassa 11.8.2021. Selvitysten ja tutkimusten perustella rakennus on perusparannettava kokonaisvaltaisesti ja korjaukset ovat kiireellisiä. Tavoitteena on, että rakennus olisi käyttökunnossa tulevia tarpeita varten vuoden kuluttua syksyllä 2022.

Lautakunta äänesti perusparannushankkeen hylkäämisestä, mutta hylkäysesitys ei saanut riittävää kannatusta (tulos 4–9). Sen sijaan päätökseen lisättiin ponsi, jossa lautakunta edellyttää, että suunnittelukonttorille etsitään aktiivisesti käyttöä joko kaupungin omasta palveluverkosta tai että suunnittelukonttori myydään tai markkinaehtoisesti vuokrataan ulkopuoliselle toimijalle tukemaan kehittyvän Hiedanrannan kaupunginosan palveluita.

Hyväksytyn hankesuunnitelman mukaan suunnittelukonttori perusparannetaan moderniin toimistotyöskentelyyn sopivaksi, ja rakennuksen ensimmäinen kerros tehdään esteettömäksi. Teknisesti varaudutaan siihen, että ensimmäisessä kerroksessa voi olla kokoontumistilaa. Talon molempiin kerroksiin tulee omat tauko- ja sosiaalitilat sekä siivoustilat. Materiaali- ja väriratkaisuilla sekä muun muassa listoituksilla ja uusilla puusepäntyönä toteutettavilla peiliovilla palautetaan rakennukseen 1900-luvun alun henkeä. Perusparannuksen kustannusarvio on 1,54 miljoonaa euroa.

Virkamiestalon vesikaton korjausta Sorvaamo-hankkeen aikana.
Virkamiestalon vesikaton korjausta Sorvaamo-hankkeen aikana. Kuva: Aleksi Jääskeläinen.

Lielahden kartanon alueella sijaitseva Hiedanrannan suunnittelukonttori on alun perin rakennettu noin 1890-luvulla, ja pääosa hirsirungosta on siirretty muualla sijainneesta rakennuksesta tai rakennuksista. Birger Federleyn suunnitelmilla se muutettiin toimintansa aloittaneen tehtaan kahden virkailijaperheen asunnoiksi noin vuonna 1913. Rakennusta ei ole toistaiseksi suojeltu asemakaavalla. Tulevassa kaavamuutoksessa rakennus todennäköisesti saa suojelumääräyksen.

Alun perin asuinkäytössä toiminutta rakennusta on laajennettu moneen otteeseen. Suunnittelukonttorirakennus on nykyisessä kunnossaan käyttökelvoton ja ympäristölle vaarallinen. Rakennus on aidattu työmaa-aidoilla. Kun Hiedanrannan alue ja rakennukset siirtyivät kaupungille vuonna 2014, suunnittelukonttori oli jo huonossa kunnossa. Vuonna 2019–2020 rakennuksen vesikattorakenteet ja vesikatto uusittiin ja rakenteita vahvistettiin, jotta rakennuksen korjaaminen olisi ylipäätään mahdollista.

Hankkeen pääarkkitehti ja -suunnittelija on Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy. Toteutussuunnitteluvaiheesta vastaa Tampereen Tilapalvelut Oy.

Teksti: Raija Lindell, kuva: Matti Huhta

Lisätietoja:

Apulaispormestari
Jaakko Stenhäll
045 137 8505
Jaakko.Stenhall@tampere.fi

Kiinteistöjohtaja
Virpi Ekholm
0400 205 044
Virpi.Ekholm@tampere.fi