Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Galleria Muuntotila: Suvi Toivoniemi – Muovinen lapsuus

9 lokakuun | 11:00 - 30 lokakuun | 17:00

Vapaa

Galleria Muuntotilassa on lokakuussa nähtävillä Suvi Toivoniemen näyttely Muovinen lapsuus. Esillä on öljy- ja akryylivärimaalauksia, joiden kuvauksenkohteina ovat arkiset esineet – lelut. Maalausten lelut ovat Toivoniemen teoksille tuttuun tyyliin reilusti suurennettuja ja värikkäitä.

”Ollessani pieni kadehdin ystäväni hienoa Barbieta, jonka kädet nousivat nappia painamalla. Isoveljeni puolestaan rohmusi leikkiessämme parhaimmat pikkuautot itselleen. Koulukaverin luona käydessäni pääsin leikkimään hänen upeilla Fabuland-hahmoillaan. Näitä muistoja ja mielikuvia olen maalannut Muovinen lapsuus -näyttelyyni. Barbie jaksaa hymyillä, vaikka tukka olisi kuinka takussa, Lego-ukkojen päät ovat aina hukassa, Afrikan tähden rosvolaattoihin on ilmestynyt pieniä huomiomerkkejä, ja View-Master-kiekkojen reunat ovat pyöristyneet kovassa käytössä.

En pyri kuvaamaan taiteessani vain mallina olevia esineitä, vaan kaikkia niitä muistoja, joita ihmisillä tulee esineistä mieleen. Mielleyhtymiä on miltei yhtä paljon kuin ihmisiä, ja vaikka katsojalla itsellään ei olisi esineistä tärkeitä muistoja, saattavat ne muistuttaa vanhasta ystävästä, menneestä aikakaudesta, mummolasta tai vaikkapa siitä, kuinka istui lapsena sohvalla katsomassa kaupan kuvastoa. Kenties esineet tuovat pintaan jonkin jo unohtuneen tilanteen tai henkilön. Lähtökohtani on herättää ihmisten mieliin hyviä muistoja ja tuoda arjen sisältä sen omaksi vastapainoksi iloa ja lämpöä.”

Suvi Toivoniemi on Perttelissä asuva kuvataiteilija. Hän valmistui vuonna 2003 kuvataiteilijaksi Alfa-Art-kuvataidekoulusta ja on siitä lähtien pitänyt aktiivisesti näyttelyitä. Hän maalaa pääasiassa öljy- ja akryyliväreillä ja tekee myös grafiikkaa. Maalaukset ovat yleensä hyvin värikkäitä ja pop-tyylisiä. Aiheina ovat useimmiten arkiset asiat ja esineet.

Näyttely on esillä 9.–30.10., ja siihen on vapaa pääsy. Galleria Muuntotila on avoinna ti–pe klo 10–17 ja la klo 11–18.
Galleria Muuntotila
Tehdaskartanonkatu 38
33400 Tampere

Tiedot

Alkaa:
9 lokakuun | 11:00
Loppuu:
30 lokakuun | 17:00
Hinta:
Vapaa
Tapahtumaluokka:
Tapahtuma tagia:
, , ,
Näytä Tapahtuma WWW-sivusto

Järjestäjä

Kaupunkikulttuuriyksikkö, Tampereen kaupunki
Sähköposti:
kulttuuri@tampere.fi
Näytä Järjestäjä WWW-sivusto

Tapahtumapaikka

Galleria Muuntotila
Tehdaskartanonkatu 38
Tampere, 33400 Suomi
+ Google Map
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto