Loading Events

« All Events

  • This event has passed.

Puistokonsertti: Fat Jesus Trio ja Haavekaupunki

18.8.2022 | 18:00 - 20:00

Hiedanrannan loppukesässä tunnelmoidaan akustista punkahtavaa folkrockia sekä pelimannihenkistä folkpoppia.

Illan aikataulu:
klo 18 Fat Jesus Trio
klo 19 Haavekaupunki

Fat Jesus Trio esittää akustista musiikkia tyylilajeina deep folk, rock ja punk. Yhtyeen tausta on niin katusoitossa kuin keikkalavoilla. Bändin kappaleet ovat omaa tuotantoa. Kokoonpanona laulu, kitara, klarinetti ja matkalaukkurumpusetti.

Haavekaupunki on perinteiseen pelimannihenkisyyteen nojaava viisihenkinen tamperelaisyhtye, jonka musiikki yhdistelee vaikutteita mm. folkista, iskelmästä, kantrista ja popmusiikista. ”Pohjosen Pelimanneiksi” itseään tituleeraavan Haavekaupungin kulmakivenä toimii yhteissoiton riemu, joka korostuu julkaisujen lisäksi yhtyeen live-esiintymisissä.

Vapaa pääsy!
Hiedanrannan historiallisessa miljöössä musisoidaan kesällä torstai-iltaisin klo 18 alkaen. Keikat järjestetään Lielahden kartanon ympäröimässä kartanopuistossa nurmialueella. Paikalla ei ole yleisölle penkkejä. Miljöö sopii mainiosti piknik-henkiseen ajanviettoon.
Puistokonsertit ovat Tampereen kaupunkikulttuuriyksikön tuottama konserttisarja, jossa järjestetään maksuttomia konsertteja läpi kesän ympäri Tamperetta. Katso kaikki konsertit: www.laikku.fi/puistokonsertit

Details

Date:
18.8.2022
Time:
18:00 - 20:00
Event Categories:
,
Event Tags:
, , ,
Website:
www.laikku.fi/puistokonsertit

Venue

Tapahtumapuisto
Tehdaskartanonkatu 38
Tampere, Suomi
+ Google Map