Saunatontut tuovat löylyä ja kulttuuria

Hiedanrannan Kehitys Oy etsi vuodenvaihteessa saunatonttuja eli aktiivista ryhmää pyörittämään Hiedanrannan yhteisöllisen saunan toimintaa. Kesällä toimeen tarttuu sirkuskollektiivi KorentoArt, joka lupailee saunalavalle löylyjen lisäksi kulttuuria.

Kuvassa vasemmalta: Erika Ahola, Kaisa Kortesoja, Mona Ratalahti, Matias Salmenaho ja Antti-Jussi Kortesoja. KorentoArtiin kuuluu myös Sami Kilpiö ja Nelli-Lotta Hietaniemi.

Hiedanrannan sauna löytyy Lielahden kartanon ja vanhan tehdasalueen välistä, 1800-luvun Jukola-talon vierestä. Kokonaisuuteen kuuluu kontteihin rakennetut pukutilat, terassi ja esiintymislava. Saunomaan mahtuu kerrallaan noin kahdeksan ihmistä ja löyly on lempeä. Paikalla on ennen koronapandemiaa järjestetty saunomisen lisäksi tapahtumia, kuten keikkoja, elokuvanäytös ja sirkusta.

Saunatontuiksi ryhtyvä KorentoArt ry on sirkus- ja performanssitaiteilijoiden sekä muusikoiden joukko, joka haluaa luoda uutta ja kokeilevaa yhteisötaidetta Tampereelle. Ryhmässä on kokemusta tulitaiteesta sosiaaliseen sirkukseen ja osa on myös kiertänyt ulkomailla esiintymässä. Tirehtööri Kaisa Kortesojan mukaan porukkaa yhdistää rakkaus löylyyn ja sen hyvinvointivaikutuksiin.

– Saunomme säännöllisesti ja monella tavalla. Meillä on oma saunalautta, telttasauna sekä sirkusteltta. Parhaat ideat yhteiseen taiteeseen ovat syntyneet saunan lauteilla.

Saunaa on kuluvan koronakevään aikana remontoitu ja tarvikkeita on uusittu. Kesällä saunalavalle saadaan myös uusia kalusteita, jotta terassilla viillyttely ja oleskelu käy viihtyisämmin. Saunatonttujen tueksi Hiedanrannan Kehitys Oy tarjoaa käytännön opastuksen lisäksi tuhannen euron toiminta-avustuksen ja saunapuut. Yhtiön toimitusjohtaja Mikko Leinonen toivoo tulevaan kaupunginosaan omalaatuista, kansalaislähtöistä ja pysyvää saunakulttuuria.

– Tavoittelemme aktiivista ja värikästä toimintaa, johon on helppo osallistua. Eiköhän se tällä porukalla onnistu!

Tontut aloittavat ottamalla saunan haltuun, tutustumalla paremmin alueen toimijoihin ja luomalla käytännöt saunan pyörittämiseen. Yleiset vuorot ja tapahtumat on tarkoitus aloittaa kesäkuussa, koronarajoitusten rajoissa. Saunomisesta ja tapahtumista ilmoitellaan osoitteessa hiedanranta.fi/sauna ja Instagramissa tilillä hiedanrannansauna.

Lisätietoja:

Kaisa Kortesoja
Tirehtööri, KorentoArt ry
041 511 6853
korentoartofficial@gmail.com

Matti Huhta
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
050 563 3399
matti.huhta@hiedanranta.fi