Hiedanranta on tunnettu katutaiteestaan, johon on vuodesta 2016 kuulunut myös katutaidetapahtumia ja työpajoja, joita on toteuttanut katutaideyhdistys Spraycankontrol ry. Alueelle on toivottu mahdollisuuksia myös vapaaseen maalaamiseen sekä parempaan maalipurkkien kierrätykseen. Hiedanrannan Kehitys Oy on hankkinut alueelle kaksi käytettyä merikonttia, joiden lisäksi maalattavana ovat jo aiemmin käytetyt hirsi- ja vaneriseinät.
Tampereella uutta on mahdollistaa tyhjien spraymaalipurkkien kierrätys heti alueella toisen merikonteista päädyssä olevasta luukusta. Nykyohjeiden mukaisesti purkit kierrätetään varmuuden vuoksi ongelmajätteenä.
Maalaamisen säännöt ovat samanlaiset kuin Tampereen toisessa vapaassa taidekäytössä olevalla graffitiseinällä Tampereen Taidemuseon edustalla. Kuka tahansa saa maalata, tyhjät maalipurkit kierrätetään ja ympäristö pidetään siistinä.
Hiedanrannan Kehitys Oy:n käynnistämä Hiedanrannan taideohjelma valmistuu syksyn aikana. Ohjelmassa tuodaan esille julkisen taiteen periaatteet alueella, katutaide mukaan lukien.