Hiedanrannan Historia
Uutta kaupunginosaa rakentaessa on tärkeä muistaa sen pitkä historia. Alue on muuttunut kautta aikojen aina kulloisenkin käyttötarkoituksen mukaan ja tulee muuttumaan vastedes. Paljon vanhaa tulee kuitenkin säilymään Hiedanrannassa.
Rustholliaika 1682-1872
Hiedanrannan asutuksen historia ulottuu keskiaikaan, jolloin alueella sijaitsi Lielahden kylä. 1500-luvun alussa Lielahden tilan tiedetään kuuluneen Tani-suvulle. Varhaisin kirjallinen maininta alueen asutuskäytöstä on vuodelta 1540. Silloin kylässä oli seitsemän taloa. Kylän taloista muodostettiin vuonna 1682 ratsutila, rustholli, jonka tehtävä oli varustaa asekuntoinen mies ja hevonen sotapalvelusta varten.
Lielahden rustholli oli pitkään säätyläisomistuksessa ja sillä on ollut useita eri omistajia, mukaan lukien Ruotsin kuningas Juhana III:n avioton tytär Lucretia Gyllenhjelm ja maineikas sotapäällikkö Jaakko de la Gardie. 1700-1800 luvuilla Lielahti oli useiden sukujen omistuksessa. Vuosina 1847–1869 tilan omisti kenraalimajuri Claes Alfred Stjernvall. Seuraavaksi saapuikin Nottbeckien kosmopoliitti suku, joka oli vaikuttanut niin Lyypekissä, Tallinnassa kuin Pietarissa.
Kartanon sisätiloja Nottbeckien aikaan 1900-luvun vaihteessa. Vapriikin kuva-arkisto.
Kartanoaika 1872-1904
Vuonna 1872 Suomen suurimman teollisuuslaitoksen Finlaysonin omistajan poika Wilhelm Fredrik von Nottbeck osti Lielahden ratsutilan maaseutu- ja kesähuvilakseen, kenraalimajuri Stjernvallin leskeltä. Tästä alkoi neljä vuosikymmentä kestänyt, Lielahden kukoistuskaudeksi kutsuttu ajanjakso.
Ajan teknisestä ja tieteellisestä kehityksestä kiinnostunut Wilhelm perusti 1890-luvulla maille ajanmukaisen malli- ja suurtilan. Maita hoidettiin modernin saksalaisen mallin mukaan. Tilan rakennuskanta uudistettiin ja se sai vuona 1893 kartanomaisen päärakennuksen. Rakennusta ympäröivät puisto- ja puutarhaosat sekä talous- ja työväen asuinpihat.
Kartanon erikoisuuksia olivat kaksisataametrinen, jopa 400 lehmää vetänyt tiilinavetta sekä seitsemän kilometrin mittainen yksityisrautatie, joka pian liitettiin Tampere–Pori-rataan. Kartanon maille sijoitettiin myös Nottbeckien sukuhautausmaa, jonne on haudattu tai uurnattu kaikkiaan kymmenen suvun jäsentä.
Lielahti myytävänä 1904-1913
Nottbeckien suku luopui tilasta vuonna 1904 ja möi sen Karl Johan Dahlströmille. Hänen suunnitelmissaan ei ollut asettua pitempään ja vuonna 1910 alkoi ostajien etsintä. Helmikuussa 1910 Tampereen kaupungin rahatoimikamari teki aloitteen Lielahden kartanon ostamiseksi ja asetti kolmehenkisen työryhmän arvioimaan kauppahintaa. 650 000 markkan pyyntihinta oli selvitysmiesten arviota (795 806 markkaa) pienempi, joten kauppaa pidettiin hyvänä. Kasvava kaupunki tarvitsi lisää maata, mutta monet sosiaalipuolen ongelmat odottivat ratkaisuja – ja rahaa. Niinpä lukuisten puheenvuorojen ja tiukan 30-29 äänestyksen jälkeen alueen hankinnasta vetäydyttiin. Hieman yli sadan vuoden jälkeen kaupunki oli huomattavasti kovemmassa kasvussa ja mieli ostoasioissa muuttunut.
Kaupungin ostoaikeiden kariuduttua pormestari K. Hj. Schreck, arkkitehti Georg Schreck, rakennusmestari Theodor Schreck sekä kauppiaat Anton Hahl ja Alfred Selin perustivat Osakeyhtiö Lielahden. Yhtiö osti alueen tilat ja ryhtyi palstoittamaan ja myymään tiluksia. Tuohon aikaan Länsi-Tampere ei kuitenkaan ollut kuumaa kasvualuetta ja Niemen saha oli vaikeuksissa. Niinpä Lielahden ja Niemen kylien väkimäärä väheni.
Verstasrakennuksen toinen kerros 1900-luvun alussa, Vapriikin kuva-arkisto.
Tehtaan aika 1913-2008
Hiedanrannan muutos tehdasyhdyskunnaksi alkoi vuonna 1913, kun J. W. Enqvist Oy osti kartanotilan ja perusti sen alueelle sulfiittiselluloosatehtaan. Uutta rakennuskantaa alettiin rakentaa jo samana vuonna vanhan navetan yhteyteen. Suunnittelijana toimi tamperelainen arkkitehti Birger Federley.
1930-luvulla tehdas sai uuden ranskalaisen omistajan ja laajentaminen hiipui lamakauden ja sodan seurauksena. Kasvu ja tehtaan lisärakentaminen käynnistyivät uudelleen vasta 1940-luvun lopulla. Vuonna 1965 A. Serlachius Oy osti tehtaan oman teollisuustuotantonsa laajennusalueeksi.
1970-luvulta lähtien uudisrakentaminen käsitti lähinnä pieniä laajennuksia. Selluloosan valmistus tehtaalla lakkautettiin vuonna 1985, mutta vanhoissa tehdasrakennuksissa jatkettiin tämän jälkeen ligniinin ja kemihierteen tuottamista.
2000-luvulla tehtaan omistajaksi tuli M-Real. Teollisuustuotanto alueella lopetettiin vuonna 2008. Historian uusi lehti kääntyi kun Tampereen kaupunki osti alueen vuonna 2014 tavoitteenaan rakentaa alueelle kaupunginosa. Alueen nimeksi päätettiin Hiedanranta Näsijärven lahdenpohjukan mukaan.
Tehdasalue 1970-luvulla, Scan-Foto, Vapriikin kuva-arkisto.
Sukella rakennusten tarinoihin
Sivun tekstit pohjautuvat FM, historian tutkija Mikko Pollarin tuottamiin Hiedanrannan historiakyltteihin, jotka kertovat sekä alueen että yksittäisten rakennusten historiasta. Niihin voit tutustua myös verkossa.
Lähteinä ovat toimineet myös Tammerkoski-lehden numerot 9-10 / 1976 ja Seppo Randellin teos Näköala Vainiolta. Kiitokset Tampere-Seura ry:lle arkiston käytöstä.
Väliaikaisen Hiedanrannan vuodet
Kaupungin ostettua vanhan tehdasalueen 2014 alue avattiin kaupunkilaisille, toimijoita saapui ja tapahtumia alettiin järjestämään. Samalla käynnistyi toden teolla alueen suunnittelu, johon osallistettiin kaupunkilaisia, yhteisöjä, oppilaitoksia ja yrityksiä.
